Olet täällä

Tietoa koronavirukseen liittyen

12. maaliskuuta

Seuraamme hotelleissamme jatkuvasti koronaviruksen COVID-19 kehittymistä kotimaassa ja maailmalla. Meille IHG-hotelleissa tärkeintä on vieraidemme ja tiimiläistemme hyvinvointi, terveys sekä turvallisuus ja meillä on toimivat mallit, suunnitelmat ja rutiinit nämä saavuttaaksemme. Teemme kaiken mahdollisen, että vieraamme voivat tuntea olonsa turvalliseksi majoittuessaan tai vieraillessaan hotelleissamme

Kysymyksiä ja vastauksia liittyen koronavirukseen COVID-19 »

Tutustu IHG-hotellien kansainväliseen tiedotteeseen täällä »

Noudatamme hotelleissamme paikallisten terveysviranomaisten ohjeita. Toimimme suunnitelmien ja toimenpiteiden mukaisesti mikäli koronavirusta COVID-19 tavataan hotelleissamme. Tiimiläisemme on koulutettu hotelleissa tapahtuviin tilanteisiin ja luotamme heidän kykyihinsä.

Hotelleissamme hygienia ja siisteys ovat aina tärkeitä. Me korostamme myös hyvää käsihygieniaa paikallisten terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti. Meillä on tarkat käsihygieniakäytännöt tiimiläisillemme ennen ruokailua, ruoanvalmistusta ja wc-käynnin jälkeen. Me opastamme myös vieraitamme pesemään kätensä usein saippualla ja lämpimällä vedellä.

Näin toimimme:

  • Noudatamme paikallisten terveysviranomaisten ohjeita ja suosituksia
  • Kaikissa hotelleissamme on käytössä koronavirukseen COVID-19 liittyvät yleiset ja yrityksen omat ohjeistukset
  • Olemme kiinnittäneet vielä normaaliakin enemmän huomiota käsihygieniaan hotelleissamme ja ravintoloissamme
  • Olemme lisänneet siivous- ja hygieniatoimia
  • Desinfioimme säännöllisesti mm. ovenkahvat, maksupäätteet ja hissipainikkeet antibakteerisilla pesuaineilla
  • Kannustamme tiimiläisiämme jäämään kotiin pienimmänkin sairausoireen ilmentyessä

Turvallisuusohjeet liittyen koronavirukseen COVID-19, joita jokainen voi noudattaa

  • Pese kädet huolellisesti
  • Pidä käsidesiä saatavilla
  • Vältä tarpeetonta käsikontaktia
  • Vältä koskettamasta silmiä, suuta tai nenää
  • Yski ja aivasta hihaasi
  • Pidä ainakin metrin etäisyys yskivästä tai aivastavasta henkilöstä

Turvallisuus on meille tärkeintä ja teemme kaiken mahdollisen, että vieraamme tuntevat olonsa turvalliseksi majoittuessaan tai vieraillessaan hotelleissamme. Tämä tiedote on voimassa toistaiseksi ja päivitetään tarvittaessa.

Tämä tiedote on voimassa toistaiseksi ja päivitetään tarvittaessa.